Autojousipajan 70-vuotinen historia

Mistä kaikki alkoi – Yrjö Jussila ja Kaino Vuola tutustuivat työpaikallaan Rantasen pajassa Hovioikeudenkadulla, josta työt jatkuivat Martti Vuolan autokorjaamolla Yliopistonkatu 6:ssa, jossa he toimivat yhdessä jousipuolen vetäjinä.
 
Yhteistyö sujui hyvin ja syntyi ajatus omasta autojousipajasta. Autojousipaja Y. Jussila ja K. Vuola perustettiin 15.5.1950. Työt jatkuivat samassa korttelissa Turun keskustassa, osoitteessa Eerikinkatu 1. Nykyisen seurakuntatalon tonttia kutsuttiin Fabritiuksen pihaksi.
 
Tiilimuurattuun holvikaariseen piharakennukseen tehtiin paja karkaisu-uuneineen ja ahjoineen. Pihalla oli lautarakenteinen iso varasto, jossa säilytettiin jousiteräkset ja käsivoimilla toimivat giljotiinileikkurit. Pajan puolella olivat pylväsporakoneet ja ahjot. Yksi ovista oli niin suuri, että sisälle sai ajettua jopa henkilöauton. Suuri osa korjattavista ajoneuvoista olivat linja- ja kuorma-autoja. Isojen autojen nostamista varten kehitettiin vahvat A-pukit, joita yhdisti I-kisko. Näin taljat saatiin siirrettyä sivusuunnassa tarpeellisiin nostokohtiin. Samassa pihapiirissä oli useita yrityksiä mm. Fabritiuksen eläinsairaala, Blomgvistin sorvaamo sekä Vilnorin hitsaamo ja kumikorjaamo. Uusi yritys ei päässyt helpolla, sillä Turussa ja sen lähialueilla oli heidän lisäkseen yhdeksän muuta kilpailevaa jousipajaa. Tänä päivänä olemme Turun alueella ainoa autojousialan erikoisliike!
 
Vuonna 1954 oli lähdettävä pois Eerikinkadulta, koska paikalle suunniteltiin uutta seurakuntakeskusta. Pajatoimintaan sopiva tila löytyi Nummenmäeltä, entisestä Revolan pajasta. Paikka oli huomattavasti pienempi kuin aikaisemmin, mutta hätätilassa sinnekin sopi henkilöauto sisätiloihin. Edistyksellinen taljapukki siirrettiin uuteen toimipisteeseen. Kaikki suurien ajoneuvojen jousien irrotukset ja kiinnitykset tehtiin taivasalla. Nykyaikaisia hallinostureita ei silloin vielä ollut, eivätkä ne hiekkapihalla olisi toimineetkaan.
 
Turun kaupungilta vuokrattiin tontti Sorsantieltä, jonne alettiin suunnitella ja rakennuttaa uutta pajaa. Vuonna 1958 muutettiin vastavalmistuneeseen rakennukseen. Tila oli nykyaikainen sisäasennuspaikkoineen ja kunnon sosiaalitiloineen. Isämme Kaino muurasi toimintaan sopivat karkaisu-uunit ja ahjot. Tilaa riitti jousiteräksen ja muiden raaka-aineiden säilyttämiseen sisätiloissa. Sorsantielle muodostui iso autoalan keskittymä, jota asiakkaat kutsuivat Bermudan kolmioksi. Kuljetus KTK, Unionin huoltoasema baareineen, Autosähkökorjaamo Erkolahti, Kumikorjaamo Salama, Vesman sekä Matka-Autojen tallit ja korjaamot. Kaikista autoalan yrityksistä poiketen siellä oli Rosenbergin pukutehdas. 17-vuoden kuluttua Sorsatien tilat kävivät pieniksi töiden lisääntyessä ja ajoneuvojen koon kasvaessa. Jälleen oli tarvetta suuremmille tiloille.
 
Yrityksen seuraavaksi sijaintipaikaksi valikoitui yrittäjähenkinen Kaarinan kunta. Tontti oli Voivalantien ja Ykköstien välissä, josta piti myöhemmin muodostua Turku-Helsinki moottoritie, mikä ei kuitenkaan toteutunut.
 
Tontin koko oli ruhtinaallinen 7476,91 m2. Parkkitilaakin oli riittävästi. Elokuussa 1975 tontille rakennutettu 1720 m2 korjaamohalli oli muuttovalmis. Tilat olivat todella nykyaikaiset. Kaino muurasi jälleen karkaisu-uunin. Jousimateriaalien kasvun myötä piti hankkia myös kitkavasarat, jotta materiaalia saatiin rihtattua. Myöhemmin hankittiin sähköllä toimivat karkaisu- ja päästöuunit sekä palkattiin asiantuntija suunnittelemaan karkaisukone. Viljo Areksen suunnittelema kone on edelleen käytössämme.
 
Muutossa ammattitaitoiset työntekijämme seurasivat onneksemme yrityksen mukana! Työntekijöiden työsuhteet ovat aina olleet erittäin pitkiä. Pisin työura on ollut Rauno Lindströmin 42 vuotta ja kahdeksan kuukautta. Harri Henttula hoiti yrityksen taloutta yli 41:n vuoden ajan. Veikko Henttula, Rainer Santalahti ja Pasi Sorvisto ovat olleet ajoissa apuna kukin yli 30:n vuoden ajan. Suurimmalla osalla henkilökunnasta on ranteessaan kymmenen vuoden palveluksesta yritykseltä saatu kultakello. Työntekijöiden ja yrityksen hyvästä yhteistyöstä osoituksena on, että kahden vaikean ja pitkän laman aikanakaan ketään ei ole irtisanottu. Työntekijöiden määrä on vaihdellut vuosikymmenien aikana kolmen ja 27:n välillä.
 
Vuonna 1980 yrityksen toinen perustaja Yrjö Jussila sairastui ja myi osuutensa yhtiöstä Reijolle ja Jarmolle, jotka aloittivat elämäntyönsä yrityksessä. Myöhemmin aloitettiin sukupolvenvaihdos, jolloin isä myi osuutensa pojilleen. Vielä eläkkeelläkin ollessaan Kaino-isä hoiti firmaa ja auttoi aina tarvittaessa. Vuonna 1984 yrityksen nimeksi muutettiin Autojousi Ky Vuola. Perävaunu Ky Vuola perustettiin raskaankaluston perävaunujen huolto- ja korjaustoimintaan.
 
Monien akselimerkkien, jarruosien sekä perävaunujen huoltotoiminnan kasvaessa varaosavarastomme nimikemäärä lisääntyi tuhansilla. Työntekijöiden koulutukseen panostettiin ja hankittiin jarrudynamometri. Vuonna 1994 rakennettiin dynamohalli ympärivuotisen jarrutestauksen mahdollistamiseksi, samalla parantaen työoloja. Tietämys ja kiinnostus jarrutekniikkaan kasvoi. Jarmo kävi luennoimassa Suomen Autoteknillisen liiton (SATL:n) useilla kursseilla, eri oppilaitoksissa sekä katsastusmiesten koulutustilaisuuksissa. Pajalla korjaustöistä otetut kuvat havainnollistivat opetusta. Onnettomuustutkintakeskus pyysi asiantuntija-apuamme vuoden 2004 Konginkankaan onnettomuuden ja 2018 Kuopion bussiturman selvitystöihin liittyvissä lausunnoissa. Konginkankaan onnettomuudessa oli paljon epäselvyyksiä perävaunun käyttäytymisestä jarrutustilanteessa liukkaalla tiellä. Osana selvitystyötä tehtiin jarrutuskoe samanlaisen perävaunun kanssa yhdessä Turun Ammattikorkeakoulun kanssa.
 
Oy TIP-Trailer Ab otti yhteyttä yritykseemme. TIP-Tailer oli osa maailman suurinta General Electric yritystä. Aloitimme yhteistyön Turun alueella hoitamalla heidän vuokravarikkonsa, kaluston korjaamisen, paluutarkastuksen sekä katsastamisen. Vuosia hyvin toimineen yhteistyön seurauksena, he toivoivat, että aloittaisimme samanlaisen yhteistyön myös pääkaupunkiseudulla. Haaste oli löytää sopivat tilat ja ammattitaitoista henkilökuntaa. Kaksi uskomatonta sattumaa edesauttoivat suunnitelmiemme toteutumista Helsingissä.
 
Ensimmäinen hyvä tieto oli, että TIP-Trailer:n pääkonttorin uudet määräykset korjaamotoiminnalle tekivät vanhan korjaamon pitämisen mahdottomaksi. Näin meille avautui mahdollisuus vuokrata käytössä ollut TIP:n korjaamotila Helsingin kaupungilta, johon heidän työntekijänsä jäi hoitamaan varaosavarastoa.
 
Vain muutamia päiviä myöhemmin meille soitettiin, että TIP:n alihankkijakin sulkee korjaamonsa kahden päivän kuluttua! Sovimme näiden työntekijöiden kanssa tapaamisen seuraavaksi päiväksi, jolloin uudesta yhteistyöstä sovittiin. Osapuolet tarvitsivat toisiaan ja näin toimintamme sai alkunsa Vuosaaressa.
 
Myöhemmin muutimme korjaamon Vantaalle. Kaikki meille uudet asentajat viihtyivät henkilökuntanamme niin kauan, kunnes taas siirtyivät TIP:n oman uuden korjaamon työntekijöiksi. Yhteistyömme työntekijöiden ja TIP:n kanssa pääkaupunkiseudulla kesti yli kymmenen vuotta.
 
Seuraava yhteistyö alkoi 1998. Perustimme DAF Finland Oy:n vastataksemme hollantilaisen DAF kuorma-autojen valmistajan yhteistyötoiveeseen. Työ oli autojen maahantuontia sekä varaosa- ja korjaustoimintaa. Vastuu kasvoi myöhemmin VDL-bussien myynnillä, varaosavarastolla sekä huoltotoiminnalla. Loimme pohjan koko maan kattavalle myynti- ja huoltoverkostolle. Edustimme näitä yrityksiä yli kymmenen vuoden ajan, jonka jälkeen maahantuonti siirtyi hollantilaiselle yritykselle.
 
Lukuisat yhteistyöprojektimme ovat osoitus luottamuksesta osaamiseemme ja ammattitaitoomme. Olemme olleet mukana kehittämässä ja rakentamassa monitoimivaunua maantiekuljetuksiin, kalkinlevitysvaunua Partekille, mittausperävaunua Ammattikorkeakoululle ja potilaskuljetusvaunua TYKS:lle. Lisäksi olemme olleet kehittämässä iskunvaimentimia jäteautoihin yhdessä Suomi Vaimentimen kanssa ja suunnitelleet elektroniikkaa automaattipurkaviin perävaunuihin. Messuille tekemäämme ilmajousi- ja iskuvaimentimien toiminnan havaintolaitetta kilpailijat ovat kopioineet ja yhteistyökumppanit kehuneet.
 
Vuonna 2005 Reijo siirtyi elämäntyöstään eläkkeelle. Silloin yrityksessä tehtiin omistusjärjestelyitä. Jarmo jatkoi yrityksen omistajana ja vetäjänä.
 
Olimme aloittaneet käytettyjen perävaunujen myynnin myös ulkomaille. Perävaunu Ky Vuola oli vaikea nimi kansainvälisille markkinoille, joten 2006 nimeksi muutettiin Vuola Trucks and Trailers Ky. Kaikki yritykset fuusioitiin saman nimen käyttäjiksi.
 
Vuosikymmenten aikana yritystämme on kohdannut kaksi mainittavaa ikävää tapahtumaa. Vuonna 2011 naapuritontilla tapahtui oikosulku, joka hajotti yrityksen tietotekniikan, elektroniikan ja sähkölaitteet. Oikosululta ei ollut mahdollista suojautua. Fortum korvasi vahingoista vain vajaat 15%:a. Mittavin vahinko syntyi Saarelan Puutarhan tulipalon seurauksena 2013. Tällöin tuhoutui kokonaan yli 4000 nimikkeen suuruinen DAF-varaosavarastomme. Onneksi vakuutuksemme Pohjolassa oli kunnossa. Valitettavasti vahingot olivat taas huomattavasti suuremmat, kuin niistä saatu korvaus. Näistäkin vastoinkäymisistä olemme selviytyneet yhdessä henkilökunnan kanssa.
 
Korjaustoiminnan monipuolistumiseen ja työmäärän kasvuun on vaikuttanut henkilökunnan luovuus, tekniset ajattelutavat ja ehdotukset. Iloitsemisen arvoista on, että yrityksessämme ei ole tapahtunut yhtäkään vakavaa loukkaantumista tai vahinkoa koko 70-vuotisen historian aikana! Turvallisuuden perusta eli harkitut työtavat, varotoimenpiteet ja tarkka työturvallisuuden noudattaminen on ollut kaikilla hallussa.
 
Muutama vuosi sitten vetovastuu siirtyi Jarmon pojalle Patrickille. Jarmo jää kokopäiväisesti eläkkeelle elämäntyöstään, kun sukupolvenvaihdos saadaan toteutettua. Yritys elää nyt kolmannen sukupolven energialla.
 
Kiitos yrityksen perustajille rohkeudesta ja ammattitaitoiselle sekä lojaalille henkilökunnalle laadukkaasta työstä. Kiitos yhteistyökumppaneillemme ja uskollisille asiakkaillemme sekä Osuuspankille, jotka ovat mahdollistaneet tämän 70:n vuoden matkan.
 
Historiikin alkuosan tietojen tallentajana on ollut Reijo Vuola, vuodesta 1975 Reijo ja Harri Henttula sekä vuodesta 1980 Reijo, Harri ja Jarmo Vuola.
 
Iso kiitos yrityksen historian kokoamisesta!
Sen kertominen on tärkeää, jotta osaamme arvostaa nykyhetkeä ja ymmärrämme menestyksen osatekijät. Yhteistyö on vuosikymmeniä yritystä kantanut voimavara ja on edellytys menestykselle myös tulevaisuudessa. Vuola yhtiöitä kantavat sitoutunut ja osaava henkilökunta, tinkimätön ja laadukas asiakaspalvelu sekä luottamus työnantajan, työntekijän ja asiakkaan välillä.
 
Oma lukunsa on yrittäjän intohimo, vastuu, usko omaan tekemiseen ja kehitykseen sekä
menestyksen palo.
 
Kaarinassa 15.5.2020
Ylpeydellä muistiin merkinnyt ja tallentanut
Jarmo Vuola